Kesäloma 2017 - Sierra Nevada kutsuu
1. pvä / pe 18.8. / Kerava - Malaga - La Calar de Moral / 44 km
Täällä ollaan
Herätys kello 1.30, vedettiin puuro naamaan, juotiin kahvit ja
laitettiin pyörät kuntoon ja polkaistiin kentälle lämpimässä mutta pimeässä yössä.
Malagaan laskeuduttiin ennen puolta päivää ja lähdettiin polkemaan
Välimeren rantaa melko helppoa ja tasaista tietä kohti La Calar de Moralia,
jossa yövyttiin. Pyörät tuli muuten matkatavaroiden joukossa pitkin hihnaa eikä
niitä siis tarvinnut lähteä etsimään mistään. Väsymys painoi molempia, joten kupsahdettiin
melko varhain. Huoneisto, jossa oltiin, oli ihan kiva ja mukavalla paikalla,
mutta iso miinus ilmastoinnin puuttumisesta. Eipä tullut tarkistettua varausta
tehdessä, että sellainen olisi, oma moka.
Sitä piti vielä sanoman, että luottamus kartanlukijaan eli Jariin sai
ison kolauksen, kun hän kyseli bensa-asemalta renkaita ilmatessa tietä
Madridiin! Eihän me olla sinne päinkään menossa.
Aurinkoista, +32
2. pvä / la 19.8. / La Calar de Molar - Torre del Mar - Almuñécar / 69,4 km
Ihana Välimeri
Tänään lauantaina onkin ollut sitten sitä sun tätä.
Aamupalan eli heti aamukahdeksan jälkeen
lähdettiin kohti Nerjaa kuumassa mutta melko pilvisessä säässä. Matkalla oli
useita pieniä turistirysämestoja ja ruuhkat sen mukaisia eli järkyttävät.
Rantakadut mustanaan jalan liikkujaa ja autoteillä liikennettä sinne ja tänne.
Rannassa
olisi mukava ajella, mutta siellä ei saa, koska fillareilla ei ole asiaa
rantabulevardille. Jos on tarkka ja vikkelä, rantatiellä partioivilta fillarpoliiseilta ehtii luikahtaa kadun puolelle ennen kuin tulee sanomista. Aina ei nopeus ja tarkkaavaisuus ole ollut meidän kohdalla ollut se vahvin puoli ja korvat luimussa on sitten toruja kuunneltu.
Tie, joka halkoo rannan kylät ja kaupungit, ovat
niin täynnä liikennettä, että ei sielläkään ole mukavaa eikä varsinkaan
turvallista, koska siellä on ajettava autotiellä. Pieniä tai suurempia kyliä on
melko tiheästi ja niiden läpiajaminen on työlästä ja aikaa vievää. Mutta niin
sitä vaan taas selvittiin!
Nerjan jälkeen alkoi ylä- ja alamäkishow ja olin
niin loppu, hikinen ja nahka kärähtänyt sieltä täältä, että v-käyrä kävi
korkealla. Toisaalta mietin sotkiessani, että tämä taitaa olla kuitenkin vasta esimakua siitä, mitä on odotettavissa. Jyrkin nousu oli 6 %. Maisemat hurmaavia.
"
Almuñécar kerrotaan olevan ensimmäinen rannikon kohta, jonne
merenkulkijat saapuivat. Foinikialaisten jälkeen aluetta hallitsivat
roomalaiset ja kaupunki koko Rooman valtakunnassa suolatun kalan ja arvokkaan
garumin, kalan sisälmyksistä tehdyn pateen, tuottajana. Alueen nimi näkyi myös
painettuna kolikoissa F.I.Sexi. Muslimien vallattua alueen tuli kaupungin
nimeen al -alku. Almuñécar nimessä onkin
arabialaiset juuret. Kristittyjen valta-aika alkoi 1489. Almuñécarin rikas
historia näkyy lukuisissa mielenkiintoisissa vierailupaikoissa." (Lähde:
Espanja.com)
Tultiin tänne Hostal la Torreen huikean jyrkkää alamäkeä, joten sen tietää, mikä huomenna aamusta odottaa ensimmäisenä. Huomenna lähdetään sisämaahan kohti Granadaa ja matkalla sinne yövytään jossain pikkukylässä on puolivälissä matkaa.
Täällä on tosi paljon turisteja, meri vieressä ja julmetun kuuma. Huoneessa on onneksi ilmaistointi ja huomenna lääpitään itseemme kerros aurinkovoidetta. Nyt lähdetään ostamaan juomia huomisen koitokseen ja sitten nukkumaan.
Päivällä pilvistä, nyt illalla aurinkoista, +32-34
3. pvä / su 20.8. / Almuñécar - Salobrena - Pinos del Valle / 48,5 km
Myötä ja varsinkin vastamäkeä
Aamu alkoi leppoisasti mutta ei aikaakaan, kun nousut tulivat varsin
tutuiksi. Heti kun käännyttiin sisämaahan, totuus valkeni ja mielessä kävi,
että miten käy jatkossa kun ottaa tosi, tosi koville jo nyt. Lähdettiin
alhaalta ja noustiin melkein koko matka ja lopulta oltiin 700 metrissä
Pinos del Vallessa, jossa meidän majoitus oli.
Hellettä riitti eikä vuoristossa oikein pääsyt aurinkoakaan piiloon. En
voinut enää juoda vettä vaan oli siirryttävä tuoremehu- ja kokislinjalle. Ns.
”konoset ”oli enemmän kuin lähellä kun ei oikein välipalakaan maittanut!
Osan matkaa kävelin kun tuntui, ettei matka polkien etene lainkaan, kävellen
edes vähän. Kummaltakin kärähti lopullisesti olkapäät ja kasvot alkavat olla
melko tummat - paitsi ne silmän ympäristöt, jotka loistavat aurinkolasien
jäljiltä melko valkoisina. Mutta maisemat ovat upeita. Oikealla Sierra Nevada, vasemmalla jotakin
muuta ja pieniä kyliä siellä täällä, joihin ei kylläkään lähdetty kapuamaan ja
tästä syystä ruokailu onkin sitten jäänyt vähiin. Juomaa onneksi riittää.
Loppuhuipennus eli kolmen kilometrin nousu Pinos del Valleen oli jyrkkä
ja hikinen kokemus. Mitä lähemmäs kylää ja nyppylän lakea mentiin, sitä
jyrkemmäksi ja mutkaisemmaksi tie muuttui.
Kävelyksi meni osa tätäkin tietä,
mutta pääsin kuin pääsinkin raahautumaan majapaikkaan.
Kylä nimeltä Pinos del Valle on tosi pieni paikka, jossa tämä meidän
apartamentos sijaitsee. Sitä pitivät vanhempi pariskunta ja sieltä sai hyvää,
suolaista ja tilanteeseen sopivaa ruokaa eli ihan ranskalaisia perunoita, munaa
ja sianlihaa.
Meidän huoneen seinät olivat varmaan paperia, koska kaikki ulkoa ja
naapurihuoneista kantautuvat äänet kuuluivat hyvin eikä nukkumisesta tullut oikein
mitään paikallisten nauttiessa iltakaljojaan. Ei ollut myöskään ilmastointia,
joten tuskaista oli. Mutta yhden yö nukkuu vaikka missä - tai on sitten
nukkumatta.
Aurinoista, lämpömittari paukuttaa
hellelukemia.
4. pvä / ma 21.8. / Pinos del Valle - Durcal - Padul - Granada / 43,5 km
Hyvän aamupalan (joka kuului hintaan, aika outoa täällä) jälkeen
polkaistiin hulppeaan kolmen kilsan laskuun (klo 8). Aamu oli sumuinen, joten
meillä olisi hyvää aikaa polkea ennen kuin paahtava aurinko alkaisi polttaa
selkää. Tuo alamäki hupeni vauhdin huumassa ja kun päästiin tielle N323,
hikistä nousua riitti kuusi kilometriä. Voi elämän kevät, että se on niin
kuluttavaa, niin kuluttavaa.
Melko suoraa tietä ja pelkkää nousua! Kun noususta selvittiin,
parikymmentä kilometriä ennen Granadaa alkoi tasainen hyväkuntoinen tie ja menoa
siivitti melkoinen myötätuuli (joka taitaa olla sitten huomenna vastainen
Sierra Nevadalle noustessa!).
Nyt ollaan siis Granadassa ja käytiin jo muutaman tunnin lenkillä,
koska huone ei ollut vielä valmis. Täällä alkoi siesta, joten paljon ei ehditty
näkemään puhumattakaan, että olisi saanut syödäkseen. Ei ole aikomusta kavuta
Alhambraan mutta etsitään Albaicinin arabikortteli kunhan tuonne ulos taas
lähdetään. Ja käydään ostamassa tuoremehua, kolaa, suolapähkinöitä ja ties mitä
ihania herkkuja huomiseksi. Tänään ostettiin ja nautiskeltiin paketillinen nakkeja. Kyllä
oli herkullista pitkästä aikaa.
Aurinkoista, +38
5. pvä / ti 22.8. / Granada - Sierra Nevada (Pradollano) / 33 km
Nyt ei jaksa ... mutta täällä ollaan …
.. mutta sen verran kuitenkin, että Sierra Nevadalla ollaan.
Kilometrejä tuli 33 ja aikaa tuon saavuttamiseksi meni melkein viisi tuntia +
tauot päälle eli käytännössä koko päivä. Nousua kesti Granadasta tänne ja sitä
siunaantui noin1 600 metriä. Ensin viimeinen vitonen, sitten viimeinen kilsa
ja sitten ihan kauhea viimeinen puoli kilsaa.
Jarin fillarin mittari näytti pahimmillaan +48, ei suojaa auringolta.
Käsivarret ja reidet palaneet, nestettä meni litrakaupalla ja suolamanteleita
pussillinen.
Nyt siis täällä hiihtokeskuksessa, jossa kaksi päivää mukavassa
isohkossa huoneistossa. Huomenna Jari suunnittelee ajavansa Veletalle, minä en
edes suunnittele sellaista.
Hienot maisemat ja positiivista on se, että kun me täältä lähdetään,
mennään alamäkeä ties mihin saakka. Niin kuin aiempinakin vuosina, joku hiton
harha hämäsi ylämäissä siten, että osa niistä näytti alamäeltä ja oli ihan
innoissaan kunnes gepsi näytti, että noin 7 prosenttista noustaan.
Keskinousuaste oli noin 6,7 % eli ihan riittävää ainakin minulle.
Tuli lepuuttelun lomassa harvinaisen hyvin mieleen Matti Rämön
Andalusia -kirja ja hänen polkaisunsa kolmenkymmenen kilon kantamukset pyörän
kyydissä yli Sierra Nevadan Veletan kautta. Sen vaan sanon, että Matti on
kunkkujen kunkku fillaroinnissa! Ja jos joku muuta epäilee, kannattaa lukaista
hänen matkakirjojaan ja pohtia rehellisesti, että onnistuisiko ihan jokaiselta pyörän päälle
hyppäävältä sama kuin häneltä.
Huomenna jatkoa levon jälkeen.
6. pvä / ke 23.8. / Sierra Nevadalla (Pradollano) - Pico de Veleta
Jari ja Pico de Veleta
Nyt on nukuttu hyvin, syöty aamiainen ja Jari lähtenyt matkaan kohti
Veletaa. Sinne lienee noin kuuden kilometrin matka ja koko ajan jyrkkää nousua.
Saattaapi mennä useampi tunti, koska hänen pitää ensin kiertää tuonne
hiihtokeskuksen korkeimmalle tasanteelle, josta jonkinlainen tie sitten lähtee
kohti Veletaa ja noin 3 500 metriä. Onnea ja menestystä matkaan.
Eilen Granadassa oltiin aamupalalla ja lähtökuopissa jo heti seiskalta
ja siellähän on aivan pimeää vielä siihen aikaan. Odoteltiin, että aurinko
rupeaisi vähän valaisemaan ja sitten lähdettiin joen rantoja seuraten kohti
Sierra Nevadaa. Alkumatka taittui ihan hyvin, vaikka nousua oli.
Tie A395 oli
melko vilkas, mutta se ei tuottanut mitään ongelmaa, koska autoilijathan ottavat
täälläpäin fillaristit erittäin hyvin huomioon. Ehkä noin puolivälissä, kun
kapea serpentiinitie alkoi toden teolla, joutui ajamaan autojen kanssa samalla
kaistalla, mutta autot väistivät tai odottivat sitten takana niin kauan että
pääsivät hyvin ohitse.
Täällä Espanjassahan on sääntö, että auton ja fillarin välissä tulee
olla 1,5 metriä myös vuoristoteillä ja autot pitävät siitä kyllä hyvin huolen.
Ja vuoristoteillä niin kuin muuallakin voi fillaristeja ajaa kaksi rinnan ja
niinhän täällä tehdäänkin eikä kukaan tööttäile tai heristele nyrkkiä. Meidän
kaksikko eteni peräkanaa.
Oltiin varattu juotavaa - kokista, vettä ja tuoremehua - useampi
pullollinen matkalle, mutta reitin varrella oli pari hostellia, joiden kohdalla
pysähdyttiin ja juotiin kylmät kokikset tai kahvit ja jälkimmäisessä syötiin
paistettuja munia, herkullisinta ikinä.
Ehkä noin matkan puolivälin jälkeen alkoi tuntua jo jaloissa ja
varsinkin iholla, koska mitään suojaa auringolta ei enää ollut. Alkumatkasta
päästiin muutaman kerran vuoren taakse suojaan, koska aurinko oli vielä niin
matalalla mutta myöhemmin kuumuus ja porotus oli karmeaa.
Jarin pyörän mittari näytti +48, minä en enää siinä vaiheessa ollut
kiinnostunut lukemista. Tuulikaan ei juuri auttanut eteenpäin eikä ainakaan
vähääkään vilvoittanut.
Muita pyöräilijöitä paahtoi ohi ehkä parikymmentä, auton kyydissä
fillareita matkasi enemmänkin kohti Sierraa. Alaspäin pyöräilijät tulivatkin
aika kyytiä ja se herkku on meillä huomenna torstaina edessä. Alaspäin pyöriä
tuli paljon enemmän kuin mitä ylöspäin nähtiin menevän, hmmm!
Kilometrien määrällä ei ollut mitään sanottavaa vaikutusta etenemiseen.
Loppuosa oli minun kohdallani jos ei nyt ihan eloonjäämistaistelua niin ainakin
taistelua jaksamisesta loppuun saakka. Ensin viimeinen vitonen, sitten
viimeinen kilsa ja sitten ihan kauhea viimeinen puoli kilsaa.
Reitin puolivälin jälkeen päätin, että ajan puoli kilometriä ja sen
jälkeen kävelen minkä kävelen. Suunnitelma ei ihan toiminut loppupäässä, koska
en jaksanut ajaa edes sitä puolta kilsaa. Ajoin, pysähdyin, join ja hetken
huilasin mitä paahteelta pystyin ja sitten sama alusta. Jari ajoi koko matkan,
pysähtyi kyllä useimmiten minun kanssani.
Ja entäs sitten se pirullinen harha alamäestä! Mikä se sellainen on,
että näyttää hyvinkin mukavalta alamäeltä mutta todellisuudessa saattaa olla
jopa lähemmäs 10 prossan nousua? Ja näitä harhoja oli enemmän kuin yksi tai
kaksi. Toisaalta piti tietämän, että tällä tiellä ei alamäkiä ole joten melko
turha ruikuttaa niiden puutteesta.
Kun viimein tänne kylän sisääntuloväylän eteen päästiin, olin niin
ikionnellinen siitä, että meidän hotelli ei ole tuolla ylimmäisenä rinteessä
vaan tässä ihan tulotien tasolla. Meidän on ehkä huomenna torstaina kuitenkin
polkaistava vielä tuonne ylös, jos aiotaan lähteä täältä kohti Quentaria eri
reittiä kun tänne tultiin.
Meillä on oikein mukava huoneen ja keittokomeron suuruinen huoneisto, johon saatiin mahdutettua myös pyörät kunhan ensin kuskattiin ne alakertaan ja sen jälkeen kapeita käytäviä pitkin tänne meidän huoneistoon.
Täällä on autojen päälle laitettu suojat, sellaiset irralliset ”sohvan päälliset”. Hassun näköistä mutta ehkäpä järkevää, koska ne suojaavat maalipintoja
paahtavalta auringolta. Näin ainakin oletan. Täällä on paljonkin autoja, joissa
maalipinta on palanut karrelle katosta ja konepelliltä mutta aika hassuilta nuo
suojatkin näyttävät.
Ja eihän tämä ylämäkiajelu vielä tässä ole: tarkoitus on vielä ajaa
Guadixista La Calahorran kautta Larolesiin läpi Sierra Nevadan. Yhtään ei
tiedä, mikä siellä odottaa.
Mutta täällä ollaan eikä varmaan toiste tulla. Täällä on paljon
maastopyöräilijöitä ja ihan vaan turisteja, jotka hissillä matkaavat tuonne
ylös. Fillarit saa kätevästi hissien koukkuihin roikkumaan, joten sitten vaan
alamäkeä takaisin.
Mekin lähdetään illemmalla hiihtohissiajelulle tuonne ylös. Eilen
illalla oli tosi kaunis auringon lasku, jota pällisteltiin ilta yhdeksän
aikoihin. Ilma viileni huomattavasti ja tänä aamunakin, kun lähdettiin
aamupalalle, piti laittaa pitkähihainen päälle. Talvella tämä on varmasti
ihanteellinen laskettelupaikka.
Kävin äsken kaupassa ja istuskelin katsellen ylös vuorelle. Siellä meni
ainakin kaksi autoa korkeuksissa, joten tie Veletalle tai ainakin lähelle
lienee olemassa. Sitä tietä se Jarikin varmaan ensin kapuaa ja aikanaan pahtaa
takaisin.
Aurinkoista, +34-48
Jari on nyt palannut reissulta ja kaikki hyvin.
😁 Raskasta oli:
- menomatkaan aikaa kului pari tuntia;
keskari 10,4 km/h; nousua 1 020
metriä ja
lopullinen korkeus 3 394 m
- hankalaa viimeiset kymmenen metrit,
tuulista ja vilpoista
- paluumatka kesti 37 minuuttia, keskari 32 km/h,
takin hihat lepatti ja paukkui kotimatkalla
iloisesti;
60 km/h, max nopeus
- muutama ohitti mennessä ja Jari ohitti yhden, vau!
- se ”jonkinlainen tie” osoittautui hyväksi päällystetyksi tieksi, joka
jatkui melkein perille saakka
- jalat väsyneen oloiset ja uupunut olo mutta tulihan
käytyä eikä tarvitse harmitella, ettei sitten kuitenkaan polkaissut kun nyt täällä kuitenkin ollaan.
👍👍 Hyvä Jari, peukkuja paljon!👍👍
7. pvä / to 24.8. / Sierra Nevada (Pradollano) - Guejar-Sierra - Pinos Genil - Quentar / 38,6 km
Sierra Nevada ja sieltä länkkärimaisemiin
Aamulla klo 8 jälkeen mittari näytti +12, kun me jätettiin Sierra Nevadan
hiihtokeskus. Ensin nousua pari kilometriä, sitten alkoi niin ihana ja odotettu
lasku, mitä ei kuitenkaan jatkunut sitä reilua 30 kilometriä niin kuin odotin.
Takin hihat paukkuivat kun mentiin vauhdilla kohti toinen toistaan hurjempia alamäkiä ja mutkia. Tie
oli pääosin hyväkuntoinen ja leveä, mutta muuttui matkan edetessä vain muutaman
metrin levyiseksi ja tosi, tosi jyrkkämutkaiseksi serpentiinitieksi.
Maisemat olivat ihan erilaiset kuin nousun puolelta. Äärettömän kaunista, karua ja
kuivaa. Lämpömittari liikkui aamun koleasta viileydestä +30-48 asteessa,
aurinko paistoi.
Minulla tarrautui läjä sentin mittaisia teräviä piikkejä varpaisiin (ajan sandaaleilla) kun poikettiin näköalapaikalla ja matkalla sinne polun reunassa oli matalia piikkipensaita. Viimeiset piikit sain nypittyä verisistä varpaistani illalla hostellissa.
Iltapäivällä kurvattiin pieneen valkoiseen kylään nimeltään Quentar.
Siellä lämpömittari näytti +42 astetta. Majoittauduttiin, käytiin syömässä ja
painuttiin nukkumaan. Meidän huone oli kadulle päin ja illalla kylän väki
siirtyi sisätiloista ulos mekastamaan. Meillä oli eka kerta parveke huoneessa
mutta ei tullut kuuloonkaan, että olisi pystynyt pitämään oven auki ja
nauttimaan raikkaasta ilmasta.
Nämä kylät sijaitsevat ensinnäkin ”valtatiehen” nähden aina vähän
sivussa ja että niiden kaduille pääsee, on ensin kavuttava metri jos toinenkin.
Toinen joka vuotinen ihmetyksen aihe on kylien katujen leveys. Että kun kadun/kujan leveys on
noin kolme metriä jos sitäkään, niin kyllä siellä liikennettä vaan on paljonkin
ja melko pystysuoraan mäkeen jätetään auto parkkiin. Se on niin hieno suoritus, johon
meikäläinen ei kyllä kykenisi.
Jarin nahka on olkapäiltä ihan vesikellukoilla. Käräytti sen oikein
kunnolla Veleta-reissullaan, kun ei viitsinyt rasvoja laittaa. Nythän se on
tässä paisteessa ja paahteessa jo ihan turhaa.
Aurinkoista, +12-48
8. pvä / pe 25.8. / Quentar - La Peza - Lopera - Purullena - Guadix / 46,8 km
Länkkärimaisemiin
Nyt ollaan Guadixissa eli luola-asumuksen alkuläheillä ainakin täällä Espanjassa. Meillä on kolmen luolahuoneen ja keittiön luola-asunto, jossa huoneiston
lämpötila on noin 20 astetta. Ei tarvitse ilmastointia mutta ei myöskään
lämmitystä. Ihanan vilpoisaa! Täällä ei sisätiloissa tuo lämpö nousu, koska
ollaan kallion sisällä.
Aamulla kun lähdettiin, lämpötila oli noin +15 astetta eli oiva
ajokeli. Matka alkoi noin kuuden kilometrin nousulla ja nousua ja laskua jatkui
koko pirun päivä. Jyrkin nousu heti alkupätkällä oli 12 prosenttista ja takki
olikin aikamoisen tyhjä jo siinä vaiheessa, kun sen kapusin ylös. Noustiin noin
800 metristä 1 300 metriin joten veivaamista kyllä riitti tänäänkin hikeen asti.
Nyt ollaan noin 900 metrissä.
Maisemat vaihtuivat kertaheitolla. Jo kymmenen kilometrin ajon jälkeen
siirryttiin länkkärimaisemiin. Tosi, tosi kaunista ja erikoista. Ja kuumaa,
niin kuin varmaan arvaatte sanomattakin.
Ensimmäinen kuollut käärme nähtiin tien poskessa ja yksi
turilas-orava. Täällä on myös paljon irtokoiria, jotka kyllä tuntuvat älyttömän
kilteiltä ja ovat söpöjä.
Nyt siis ollaan täällä Guadixissa, jota ympäröi ikivanhat muurit.
Ajettiin tänne moottoritien vieressä kulkevaa pientä huoltotietä pitkin. Purullenassa nähtiin tien varressa muutama kippokauppa, joita viimeksi ihasteltiin Portugalin reissulla. Siellä niitä oli paljon ja mitä kauniimpia kippoja ja kannuja kaupan.
"
Kaupunki sijaitsee Sierra Nevadan pohjoispuolella ja tie sinne kulkee valtavan ylätasangon halki. Kaupunki on tunnettu luola-asumuksistaan Barrio Troglodyten alueella, missä yli puolet kaupungin väestöstä tänä päivänäkin asuu." (Lähde: Wikipedia)
Nämä luola-asunnot on tehty kiven sisään ja alueen aaltoilevissa rinteissä törröttää siellä täällä pieniä savupiippuja, jotka kertovat maanalaisesta asutuksesta.
Meidän askeleet suuntautuivat heti suihkun jälkeen alas kaupunkiin
kauppaan ja syömään. Satoi muutama tippa vettä mutta eipä tuo ainakaan ilmaa
raikastanut. Takaisin laahustettiin reppu juomia hölskyen ja vielä pitäisi
lähteä tuonne näköalatasanteelle ihastelemaan ja ihmettelemään tätä kauneutta.
Taivas on nyt aivan pilvien peitossa.
Huomenna meitä taas odottaakin jotain, mistä ei mitään tietoa.
Lähdetään täältä aamulla ja ajetaan yli Sierra Nevadan Larolesiin. Voi kun ei
olisi kovin jyrkkää ja raskasta, sellainen mukavan sopiva nousu/lasku riittäisi
oikein hyvin.
Täällä on - niin kuin koko Andalusiassa - härkätaisteluperinne voimissaan.
Mainoskyltin mukaan härkätaistelijat tulevat tepastelemaan areenalle 30. päivä
tätä kuuta.
Aika rientää nopeasti ja jo ensi viikolla meillä on kohtaaminen Vueltan
kuskien kanssa jossakin Tabernasin kulmilla.
Sellainen huomio vielä, että kun kirjauduttiin tänne Cuevas de
Maria -luola-asuntoon, Jaria luultiin minuksi ja päinvastoin ihan
passitietojen/kuvien perusteella. Siis että minä olen kuin Jari ja hän kuin
minä kuvissa. Eikä siinä kaikki: Jarin kohdalle laitettiin ensin myös female suoraan minun passistani, heh. Korjattiin asia ja paperit saatiin kuntoon. Liekö tuo sitten kummallekaan eduksi vai ei, en ota kantaa
siihen. Tämä oli jo toinen kerta kun kävi näin tällä matkalla. Ollaan siis kuin
kaksi marjaa, jee jee!
9. pvä / la 26.8. / Guadix – La Calahorra - Sierra Nevada - Laroles / 49,3 km
Toivottavasti Sierra Nevadan tomut saadaan karistettua viimeistään
huomenna
Nyt on v-käyrä niin korkealla, niin korkealla ... Ihan järkyttävän
raskas päivä ainakin minulle, kun ensin noustiin 2 000 metriin ja 16 kilsan
lasku nousun jälkeen ei olotilaa parantanut yhtään. Niska oli jumissa ja otti
niin paljon pattiin, että ette voi sitä tietää. Että se eilinen vieno toive helposta tai edes kohtuullisen kivasta maastosta jäi haaveeksi. Ja hölmöhän minä olen, jos täällä vuoristossa sellaisesta unelmoin.
Aamu lähti käyntiin oman aamupalan valmistuksella luola-asunnon
pienessä keittiössä. Ja ihan hyvin meni La Calahorraan saakka valtatien sivussa ja loppumatka kivikkoista hiekkatietä, joka hakkasi käsiin niin paljon. Mutta sitten
alkoi nousu yli vuoren!
Yhtä helvetin nousua seuraavat tunnit, kilsoja ei varmasti niinkään
kamalasti. Nousua yhteensä 1 100 metriä. Näytti kartan mukaan olevan vihreää
maisematietä, mutta en juurikaan ehtinyt maisemia ihasella ja ihmetellä, kun väänsin itseäni
ylemmäs ja aina vaan ylemmäs. Kävelin osan matkaa, koska en vaan jaksanut ja
otti niin paljon päähän se jatkuva nousu, etten kauheasti edes viitsinyt yrittää. Vastatuuli vielä hankaloitti meidän matkaa, joka varmaan olikin sitten se
viimeinen niitti. Matkalla ylös ei ollut yhtä ainutta kahvilaa tai mitään lepopaikkaa, aurinko paahtoi ja suojaa etsittiin puskoiden suojista.
|
La Calahorra |
Kun viimein oltiin 2 000 metrissä, alkoi hulppea alamäki kohti
Larolesin pientä kylää ja majoituspaikkaa. Muita pyöräilijöitä nähtiin muutama,
mutta mitään ruuhkaa täällä ei todellakaan ollut. Meidän matkan tekoa voidaan
kuitenkin pitää kuta kuinkin mukavana verrattuna pariskuntaan, joka oli
liikkeellä jalan työntäen isoja ostoskärryjä, mukana myös isohko koira. Pariskunnan ostoskärryihin oli pakattu kaikki tarpeellinen ja meidän ohittaessa heidät heillä näytti olevan lounastauko pienen pusikon katveessa pois paahteesta.
Minä vaan toivon, että tuollaiseen
etenemismalliin ei tarvitse siirtyä eikä minkäänlainen innostuksen ja uuden kokeilun puuska iske missään vaiheessa eikä koskaan.
Nyt on siis Sierra Nevadan vuoristo noustu kertaalleen, laskettu alas
ja vielä ylitetty toistamiseen täällä vähän kapeammpaa. Ei koskaan enää tänne, se on
sata varma! Jos ja kun huomenna pääsen jotenkin tolkuissani El Ejidoon, annan
piu paut koko vuoristolle. Tämän päivänen nousu oli paljon, paljon rastkaampi kuin se aiempi nousu Granadasta Sierralle. Täällähän voi tulla eteen vielä vaikka mitä nousua ja laskua kun
lähdetään kohti Tabernasia, jossa Vuelta tulee vastaan. Eli te kaikki, jotka haluatte haastetta kerrakseen, ei muuta kuin pyörä
kohti Sierra Nevadaa ja kipuamaan milloin mistäkin kohtaa vuorta. Kyllä se alamäkikin
jossain matkalle osuu.
Tämä muija käy nyt nukkumaan kun viimeiset yöt ovat menneet mitä
ihmeellisempien unien vallassa. Viime yönäkin kuulin muka käärmeen sihahduksen
enkä sitten uskaltanut edes vessassa käydä. Muut unet ne vasta outoja ovatkin
olleen, joten pää taitaa pehmetä.
Sellainen asia vielä, että kun tänne Larolesiin saavuttiin ja
etsittiin majoituspaikkaa. Pysähdyttiin haahuilun lomassa kokikselle paikalliseen baariin
ja sen jälkeen lähdettiin etsimään meidän ohjeiden mukaan hostellia. Eihän
sitä löytynyt. Laroles on melko nousu- ja laskuvoittoinen kyläpahanen ja aika monta kertaa
noustiin meidän olettamaan osoitteeseen kuitenkin ilman tulosta. Jari soitti hostellin numeroon ja sittenhän selvisikin, että hostelli olikin osa
tätä samaista baarirakennusta ja sieltä se meidänkin huone löytyisi. Eli
toilailut jatkuvat edelleen etsimisien suhteen.
Puolipilvistä, nahka punoittaa ja lämpömittari näytti päivällä +38, nyt
+25
10. pvä / su 27.8. / Laroles -Berja - Dalias - El Ejido / 51,6 km
Jipii, melko tasaista - pyöräilyä Alpujarrasin maisemissa
Aamu alkoi itse tehdyllä aamiaisella ja matkaan päästin kello 8.
Ajateltiin, että päästään pakoon paahdetta, mutta lämpötila oli jo silloin
kivunnut +22 asteeseen. Matkalla hiki virtasi vaikka aurinko ei koko voimallaan
paistanutkaan. Nyt täällä tuli taivaalta muutama tippa vettä.
Yö meni sängyssä pyörien kuumuuden (ei ilmastointia) ja kylän
lauantai-illan huumaa kuunnellen. Meidän huoneiston yläpuolella oli ravintolan
terassi ja koko illan ja pitkälle yöhön muovituolien jalat kitisivät ja
paukkuivat terassin lattiaa vasten ja niiden ääni kantautui hyvin meidän
korviin. Huoneessa oli parveke, mutta, koska espanjalaiseen kovaääniseen
seurusteluun intoutunut kylän väki seurusteli aamutunneille saakka. Välillä
kyllä nukuin sikeästikin, koska heräsin aamuyöstä kissojen tappeluun. Kaiken
kokoisia ja näköisiä kulkukissoja näyttikin alueella olevan paljon.
Kulkukoiria on näkynyt jonkin verran ja jos sellainen lauma tuolla
matkan varrella eteen tulee, vauhti paranee huomattavasti. Yksi onneton pieni
söpö koira lähti laukkaamaan eräs päivä meidän perässä, kun juteltiin sille ohi
mennessämme. Alkoi jo huolettaa, että milloin tajuaa lopettaa seuraamisen,
koska liikennettäkin tiellä kuitenkin oli.
Aamulla siis lähdettiin Larolesista huimaa 10 kilsan alamäkeä. Sitten
tuli muutaman kilometrin nousu ja taas alamäki. Jalat olivat nyt ensimmäistä
kertaa kipeät ja väsyneen oloiset eilisestä kiipeilystä ja jokainen ylämäki
tuntui. Laskeuduttiin 1 030 metristä 80 metriin eli nyt ollaan aika alhaalla.
Maisemat olivat kyllä loivaa vuoristoa, nousut ja laskut suorempia ja pidempiä
kuin aiemmin.
Yksittäisiä pieniä valkoisia kyliä siellä täällä ja tie hyvässä
kunnossa, joka muuttui alemmas mentäessä kaksikaistaiseksi.
Larolesin jälkeen tuli pieni kylä nimeltä Picena, jossa oli kymmeniä autoja parkissa
kapean tien varrella. Siellä vietettiin kolmipäiväistä "Fiestas de la Virgen del Rosario en Picena" -tapahtumaa. Tämän jos olisi tiennyt, matka olisi jatkunut muutaman kilometrin ja oltaisiin päästy edes kerran viettämään fiestaa tällä matkalla.
Viime kesänä meidän reissu oli yhtä juhlaa ja kulki fiestasta toiseen
oli sitten kyse viikonlopusta tai arkipäivästä. Täällä päin ei ole muuta
fiestaa nähty kuin tuo edellä mainittu eikä siitäkään nyt voi aamutuimaan sanoa, että ilo olisi ollut ylimmillään. Kaipa se vauhtia sai sitten päivän mittaan.
Voi sitä riemua, kun viimeinen mutka tuolla vuoristossa jäi taakse ja
alava maa avautui eteen. Tämä El Ejido on kauttaaltaan viljelysten osalta ”huputettu”
eli ne on peitetty pressun tapaisilla ehkä auringolta suojaa antamaan tai
jotakin. Täällä tuotetaan eniten Euroopassa sekä vihannesten että hedelmiä ja
osansa siitä sadosta saa myös Suomi.
El Ejido on aika kuolleen oloinen kaupunki, jonka alueen asukasmäärä on
kuitenkin reilu 80 000. Missä kaikki sitten luuraavat, eivät ainakaan tänään
täällä. Täältä puuttuu tyystin esimerkiksi katukahvilat vaikka kävelykatu on
pitkä, suora ja siisti. Lähes kaikki kaupat ovat kiinni. Nälkäisiä kun oltiin, käytiin
syömässä tuossa aika lähellä olevassa Burger Kingissä. Eihän se miltään
maistunut, mutta täytti vatsan.
Puolipilvistä, tukahduttavan kuumaa, +33, illalla muutama vesipisara
11. pvä / ma 28.8. / El Ejido - Matagorda - Roquetas de Mar - Aquadulce - Almeria /
62,4 km
Sadetta ja kasvihuoneita
Aamulla kun lähdettiin, alkoi sataa ja sitä jatkui ... jatkui ja
jatkui. Pidettiin sadeta Almerim'ssa ainakin 1,5 tuntia ja Jari kävi lähikaupat
läpi etsien satetakkeja. Ei loppunut sade eikä löytynyt sadetakkeja. Jouduttiin
vielä palaamaan tuloreittiä takaisin, koska rantaa pitkin ei sitten
päässytkään. Sade jatkui pitkälti yli puolen päivän, mutta ei jääty poutaa
odottelemaan.
Meillähän ei ole minkäänlaisia sadeasuja (eikä minulla edes laukkujen
suojia) mukana, koska Espanjassa - tai ainakaan täällä etelässä - ei sada!
Uskomattoman paljon lähes koko matkan tänne Almeriaan oli
kasvihuoneita. Niitä riitti ihan silmin kantamattomiin niin meren rannassa kuin
sisämaan puolellakin. Suttuisen näköistä touhua, mutta varmasti tuottoisaa.
Töitä kasvihuoneilla näytti pääsääntöisesti tekevän afrikkalaiset.
Sateesta huolimatta päätettiin ajaa Almeriaan rantatie kautta. Ja hyvä niin, koska tuo oli mukava reitti ajella. Tunneleita oli useampia,
mutta me ohitettiin ne vuoret kiertävää ja lähempänä rantaa menevää tietä
ajaen. Tiet olivat useita kymmeniä metrejä kallion päälle ja ranta jäi kauas
alas. Kaunista ja karua.
Poikettiin tieltä N344 pienelle hiekkatielle, joka vei parin pusikon läpi
rantaan. Siellä matalassa rantavedessä(mudassa) oli kymmenittäin flamingoja kaikessa rauhassa puuhastelemassa
omiaan.
Matkalla hotelliin oli aukio, jossa oli John Lennonia esittävä
pronssipatsas. Lennon on viettänyt täällä aikaansa meidän lisäksi ja mm. tuo
aurinkolasimalli on täältä Almeriasta hankittu suojaamaan silmiä paisteelta.
Nähtiin ensimmäinen matkapyöräilevä pariskunta, muuten ei fillaristeja
ollut lainkaan. Lähempänä Almeriaa päästiin ajelemaan rannan tuntumassa pitkin
pyörätietä ja itse kaupungissa on hyvät pyörätiet kuten myös oli El Ejidossa.
"Almería on saanut nimensä Al-Merayan linnoituksesta. Córdoban kalifi
Abd ar-Rahman III perusti kaupungin vuonna 955 valtakuntansa satamakaupungiksi.
Almería kärsi monista piirityksistä ristiretkien aikaan, mutta kristityt saivat
sen hallintaansa vasta sen antauduttua Ferdinand ja Isabella Katolilaiselle 26.
joulukuuta 1489.
1500-luvulla Almería kärsi monista luonnonkatastrofeista, joista
erityisesti vuoden 1522 maanjäristys tuhosi kaupunkia. Alueelta löytyi rikkaita
rautaesiintymiä, joiden myötä kaupunkiin asettui ranskalaisia ja brittiläisiä
yrityksiä.
Almerían ilmasto on kuiva ja aurinkoinen. Maakunnassa sijaitsee
Euroopan ainoa hiekka-aavikko sekä Cabo de Gata-Níjarin luonnonpuisto.
Almeríassa on kuvattu yli 500 elokuvaa, muun muassa westernejä Desierto de
Tabernasissa noin 30 km:n päässä Almeríasta, jossa sijaitsee lavastettu Villin
lännen kaupunki." (Lähde: Wikipedia)
"Almeriasta on laivayhteys Afrikan puolelle. Almerian alueelle
saavuttaessa ensimmäisenä pistää silmään kasvihuoneiden valtava määrä. Muovin
alle on peitetty peräti 400 neliökilometriä maata. Täällä viljellään tomaattia,
paprikaa, kurkkua ja muita vihanneksia, ja satoa korjataan 3-4 kertaa vuodessa.
Tuotannosta 75 prosenttia menee Pohjois-Eurooppaan.
Kaupungin nähtävyyksiin kuuluu maurien rakentama Alcazaban linnoitus.
Se sijaitsee kukkulalla, jolta avautuvat näkymät kohti kaupunkia ja
Almerianlahtea. Toinen kiinnostava nähtävyys on tuomiokirkko 1500-luvulta.
Ulkopuolelta kirkko näyttää linnoitukselta, mutta sisältä paljastuu
barokkityylinen pyhättö.
Vain 150 metrin päässä Paseo Almeríalta on Plaza Floresin pieni aukio,
jolla istuu pronssinen John Lennon. Beatles-legenda tuli Almeriaan 1960-luvulla
osallistuakseen How I Won the War -elokuvan tekemiseen ja viipyi kaupungissa
kuusi viikkoa. Tuolloin Lennon sävelsi ikimuistoisen kappaleen Strawberry
Fields Forever. Ringo Starr ja George Harrison kävivät tervehtimässä Lennonia
Almeriassa, kun hän täytti 26 vuotta.
Kun Lennon lähti takaisin Englantiin, hänellä oli uudet aurinkolasit,
jotka hän oli hankkinut suojaksi Almerian armotonta valoa vastaan.
Pyöreäkehyksisistä laseista tuli hänen tavaramerkkinsä.
John Lennon ei ole ainoa tähti, joka tuli Almeriaan 1960-luvulla.
Alueella on kaksi paikkaa, jotka sopivat vaativille elokuvatuottajille.
Ensimmäinen on Tabernasin autiomaa ja toinen Cabo de Gatan luonnonpuisto.
Clint Eastwood filmasi Tabernasissa Sergio Leonen johdolla lähes kaikki
spagettiwesterninsä. Täällä on filmattu myös elokuva Arabian Lawrence, ja
filmitähdet Brigitte Bardot ja Ursula Andress olivat vakituisia vieraita.
Almeriassa on elokuviin hyvin sopiva valo - nautitaanhan alueella
auringosta 320 päivää vuodessa. Tabernas muistuttaa paljon Yhdysvaltojen
autiomaita. Nyt täällä toimii kolme teemapuistoa, jotka tarjoavat rajuja villin
lännen näytöksiä. Puitteet ovat loistavat: on villin lännen kyliä,
karjapaimenia, pankkirosvoja, intiaaneja, sheriffejä, saluunoita ja tietenkin
can-can -tyttöjä. Täällä tapellaan ja ammutaan. Yhdessä kylässä toimii myös
eläintarha.
Cabo de Gatan niemimaa on Almerianlahden itäpuolella. Cabo de Gatan
meri- ja rannikkoalueet on tarkasti suojeltu ja Manner-Espanjan parhaat
sukellus- ja snorklausvedet löytyvätkin täältä." (Lähde: Rantapallo)
Meidän hotelli täällä on hyvällä paikalla lähellä keskustaa ja
kävelykatua. Kun kirjauduttiin, respa ei suostunut ensin ottamaan fillareita
hotellin tiloihin vaan sanoi, että meidän pitää viedä pyörät yleiseen
autohalliin ja se maksaa 5 euroa per pyörä. Lopulta saatiin tungettua pyörät
pienen pieneen kopperoon limu- ja vesipullojen seuraksi.
Pieni on muuten tämä
huonekin, pienin ikinä.
Taas kerran oli meillä ihmetystä kerrakseen, kun täältä ei saa ruokaa
näin iltaisin. Ollaanko me vähän hölmöjä, kun jaksetaan ihmetellä tätä samaa
asiaa kerta toisensa jälkeen ja joka on kuitenkin tuttuakin tutumpi ja tullut
eteen joka ikinen vuosi täällä ajellessa. Eikä tämäkään reissu tee poikkeusta.
Oltiin lähes koko päivä syömättä ja lähdettiin heti kun hotellille
tultiin, etsimään ruokapaikkaa. Sellaista ei löytynyt ja palattiin hotellille
soittamaan molempien mutsille jokailtainen soitto ja soittokierroksen jälkeen lähdettiin
uudestaan ruuanetsintämatkalle. Vaikeaa oli, mutta saatiin sentään jotakin
suuhun viinin lisäksi.
Huomenna lähdetään kohti Tabernasia ja villin lännen meininkiä ja
keskiviikkona ajetaan vastaan Vueltalaisia matkalla Sorbasiin.
Aamupäivä sateista, illalla puolivarjoista, +22-28
12. pvä / ti 29.8. / Almeria - Huercal de Almeria - Benahadux - Rioja - Tabernas / 33 km
Espanjassa ei sada koskaan – vaan nytpä sataa
Aamu alkoi saiteisena. Taivas oli paksun pilven peitossa ja meidän
ensimmäinen tehtävä oli etsiä Decathlon ja käydä ostamassa sadetakit. Matka
jatkui Almerian sateiden tauottua mukavassa pilvipoutaisessa säässä kohti
Tabernasia.
|
Jari ja koirakaveri |
Kun ajeltiin kaupungista pois, Jarin laukku putosi keskelle ajokaistaa
ja takana tuleva bussi ole jyrätä sen yli. Huusin kuin isommassakin hädässä,
että "laukku tippui, stop" ja tehosi. Ei vahinkoa ja matka jatkui.
Matkalla Tabernasiin tarkoitus oli ennen majoitusta käydä tsekkaamassa Mini
Hollywood. Alueella on useampikin länkkäriteemaan sopiva puisto, mutta vesisade
alkoi kuitenkin uudestaan ja sitä tuli taivaan täydeltä. Hetki värjöteltiin nähtävyyden
katoksessa ja lähdettiin sen jälkeen etsimään hostellia ja kuivempia maisemia.
Tabernasin upeissa maisemissa on tehty aikoinaan useampi lännenleffa,
mm. Hyvät, pahat ja rumat sekä westerien lisäksi mm. Indiana Jones ja viimeinen
ristiretki. Ennen Tabernasia näkyy tieltä parikin "mini-hollywoodia"
intiaanitelttoineen, mutta kuten sanottu, sateiden vuoksi jäi näkemättä tämä
sekä koko aavikkoalue.
Kaiken kaikkiaan meillä oli aikamoisen surkea ja viluinen olo.
Lämpömittari näytti sateessa ruhtinaalliset +17 astetta ja siihen märkä olotila
päälle, niin ei hurraamista ollut. Olisi ollut mukava katsastaa ympäristö aavikoineen, mutta sitä ei juuri sateelta nähnyt.
"Tabernasin aavikko on kuiva alue 37 kilometriä Almerían kaupungista
pohjoiseen. Alueella sataa vettä vain noin 248 mm vuodessa, minkä takia sitä
sanotaan joskus Euroopan ainoaksi todelliseksi aavikoksi.
Tabernasin aavikko on geologisesti kiinnostava, sillä siellä
aavikoitumisen ja eroosion jäljet ovat selvästi nähtävissä. Aavikkoalueella on
syviä rotkoja, jotka muodostuvat, kun harvinaiset sateet täyttävät väliaikaiset
jokiuomat.
Elokuvantekijöitä on Tabernasiin houkutellut samanlainen ilmasto ja
ympäristö kuin Pohjois-Amerikan lounaisosien aavikoilla. Tabernasiin onkin
rakennettu muutamia villin lännen lavastekyliä, joissa on kuvattu mm. Sergio
Leonen elokuvia Kourallinen dollareita ja Hyvät, pahat ja rumat." (Lähde:
Wikipedia)
Paikalliset sanoivat useampaan kertaan, että tällaista sadetta ei ole ihan
lähivuosina ollut joten sattuipa somasti, että meidän siellä ollessa sitten
näin kävi. Ja tämä on jo toinen peräkkäinen sadepäivä.
Hostelli johon majoittauduttiin, oli oikein mukava ja varsinkin
ravintolan tarjoilija ihastuttavan ystävällinen ja auttavainen. Kaikki kääntyy
aina parhain päin, kun pääsee kuumaan suihkuun, pukee kuivat vaatteet ylle ja syö
vatsan täyteen. Niin nytkin.
Meistä tulee hostellien/hotellien asiantuntijoita tätä menoa. Niiden
taso on kirjavaa saaduista tähdistä riippumatta, kuten aikaisempinakin vuosina
on tullut todettua. Kaikki ei välttämättä ole sitä mitä mainostetaan ja
yllätyksiä voi tulla puoleen jos toiseenkin. Mutta eihän me luksusta haetakaan.
Suihku, sänky ja ilmaistointi riittää meille. Monesti juuri tuo ilmastointi on
ollut melko iso ongelma, koska sitä ei ole tai sitten se on sellainen
pöytämallinen ropelipeli, josta ei kyllä ole mitään iloa tukahduttavassa
kuumuudessa.
Illalla käytiin - aurinko pilkisti ja oli lämmintä - vielä siemaisemassa
viinit ja katsastamassa kävellen kylän raitit. Huomenna kohti Sorbasia, jossa
nähdään Vueltan kuskit.
Sateista, +12-17, illalla aurinko pilkisti ja +22
13. pvä / ke 30.8. / Tabernas - Sorbas - Los Martinez / 38,6 km
… sataa edelleen
Aamu alkoi sateisena ja sitä jatkui koko päivän. Eli täällä on nyt useamman vuoden sateet tulleet parin päivän aika, mistä paikallisetkin
olivat enemmän kuin ihmeissään. No, lähettiin kuitenkin hyvissä ajoin kohti
Sorbasta, johon jäätiin sitten odottelemaan Vueltan kuskeja.
Tänään La Vuelta starttasi Lorcasta ja maali sijaitsi Calar Altolla
.
Matka tänne Sorbasiin oli melko tasainen ja yksitoikkoinenkin, joka johtui suurelta kyllä masentavasta sateesta. Ei juurikaan viitsinyt pysähdellä tai jäädä ihastelemaan maisemia puhumattakaan että olisi kaivanut kameran esiin ja ottanut muutaman kuvan.
Aikaa Sorbasissa kulutettiin siemailemalla lämmikkeeksi konjakkia,
syömällä tapakseja ja vaihtamalla pariin otteeseen kapakkaa, joihin meidät
päästettiin varmaan ihan säälistä. Täällä kun on siesta, satoi tai paistoi.
Onneksi meillä on sadetakit! Kadut lainehtivat vedestä ja mittari
näytti +12 astetta, taivas oli paksun harmaan pilven peitossa. Sandaalit
(minulla) ja shortsit ovat siis oiva asukokonaisuus, kun ei muutakaan ole
tarjolla.
Minun takalaukkuihin on merkitty, että ne pitävät sadetta. Vaan kun
eivät pidä, ainakaan tällaista veden määrää, suojatkin ovat kotona. Aamulla
pussitin kamerat, läppärin ynnä muut laukuissa olevat kamat
muovikasseihin ja ne sitten sivulaukkuun. Jos vaikka pysyisivät kuivina. Jarin
laukuissa on meidän vähäiset vaatteet ja hänellä on onneksi sadesuojat eksyneet mukaan.
Kaikesta kurjuudesta huolimatta kilpakuskit kuitenkin nähtiin vaikkakin mielessä kyllä kävi epäilys,
että entäpä jos kisa on tämän päivän osalta peruttu onnettoman kelin vuoksi. Monen tunnin odotus oli ohi noin viidessä minuutissa - enkä edes nähnyt Nairoa! (Loman loppupuolella selvisi, että Nairo Quintana ei edes osallistunut
tämän vuotiseen La Vueltaan eli ihmehän se olisi ollutkin, jos olisi näkynyt!)
Lähdettiin jatkamaan matkaa kohti hostellia, joka oli Sorbasin jälkeen
muutaman kilometrin päässä päätieltä Los Martinez’ssa. Hyvä ja mielenkiintonen tie ajella, kauniit maisemat, loivia
nousuja ja laskuja. Sade loppui, kun pysähdyttiin hostellin eteen.
Kyläyhteisöön kuului vain muutama talo, mutta kyllä siellä vaan kaksi
hostellia ravintoloineen oli ja nekin vierekkäin. Meillä on kahden huoneen ja
keittiön huoneisto parvekkeineen ja ruoka tehtiin pitkästä aikaa itse. Respan
yhteydessä toimi pieni kauppa, josta ostettiin vähän evästä.
Vaikka tuo Vuelta -hässäkkä oli niin nopeasti meidän kohdalta ohi, oli
kuitenkin ihan hyvä, että jäätiin odottelemaan heidän näkemisensä. Sateesta
johtuen yleisöä Sorbasissa ei paljon ollut kuskeja kannustamassa, vain me ja
muutama kymmenen muuta. Tällä kertaa mainoskrääsäautoja ei näkynyt, ajoivat
toista reittiä.
14. pvä / to 31.8. / Los Martinez - Almocaizar - El Real - Huercal-Overa / 61,2 km
Vesimassoja ja kuravelliä
Aamupala omista eväistä. Sadepilvet väistyivät. Lämmin ja aurinkoinen
päivä ajella. Ajeltiin osittain moottoritien viertä kulkevaa ”huoltotietä” ja
aiempien päivien sade oli aikaansaanut kunnon tulvat. Jouduttiin kahteen
kertaan ajamaan melko sokkona isojen vesimassojen läpi. Ensimmäinen meni ihan
hyvin vaikka vesi ylettyi laukkuihin saakka, mutta toisessa jouduin kävelemään
moottoritien ali mutavellissä.
Nuo huoltotiet ovat hyviä ajella, mutta toisinaan puutteellinen tai
kokonaan uupuva opastus niiltä saattaa ajeluttaa turhaan. Eilen oltiin jossakin
päin kivikkoista joen uomaa etsien jatkoa hyvin alkaneelle huoltotielle. Löytyi
se sitten aikanaan takaisin päin ajaen ja etsien tulvapätkien ja mutaisten
teiden muodossa.
Täällä nuo nyppylät näyttäisivät olevan kovaa savea ja kun sateet
tulevat (vakka kuitenkin harvoin), nyppylät valuvat uhkaavasti tien varteen
rakennettuihin betonisiin ojiin. Nyt niin ojat kuin teiden ali kulkevat metri
halkaisijaltaan olevat rummut ovat täynnä jos jonkinlaista törkyä tukkien
vesiväylät ja tulvakohtia riittää.
Matkalla oli paljon appelsiini-, mandariini- ja limeviljelmiä odottaen
sadon kypsymistä. Huercal-Overaan polkiessa oli myös paljon nousuja (ja
laskujakin), joihin (nousuihin) alan olla todella aikamoisen tympääntynyt.
Nousut ovat jyrkkiä ja ne vievät mennessään mehut tyystin. Kokista menikin
eilen useampi juomapullollinen.
Upeissa maisemissa meitä vastaan pyöräili ystävällinen ja puhelias mies, joka oli ollut ties kuinka kauan reissun päällä. Auringon paahtaman kulkijna vaatteet olivat melko repalaiset, mikä se ei tahtia haitannut. Kaikki tarvittava näytti kulkevan korissa pakkarilla kätevästi mukana ilman taka- tai etulaukkuja. Ei ihan selvinnyt se, että mistä hän oli tulossa ja mihin menossa.
Ylimääräistä hässäkkää ja kilometrejä syntyi, kun huomattiin, että
gepsi opasti määränpäähän kiertämällä vuoret ja matkaa olisi kertynyt useampi
kymmenen kilometriä enemmän kuin mitä ”oikaisemalla” huoltoteitä pitkin.
Sahattiin edes takaisin ja viimein löydettiin tie, joka vei perille ilman
mutkia.
Käytiin kahvilla tien etsintäoperaation lomassa ja oltiin varmasti niin
onnettoman ja uupuneen näköisiä, että ravintoloitsija tarjosi meille ihanat
tomaattileivät ”pan con tomate”.
Illalla kaupungilla syömässä ja hämärän tullessa hortoiltiin meidän hostellia
etsien ympäri kaupunkia. Loppu hyvin kaikki hyvin, hostelli löytyi ja päästiin
nukkumaan. Takana raskas ja hikinen päivä.
Aurinkoista, +32
15. pvä / pe 1.9. / Huercal-Overa - Puerto Lumbreras - Lorca / 45,8 km
Melko autiota, hedelmätarhoja riittää
Hengissä ollaan ja kaikki hyvin. Nyt on nähty ja koettu aavikon
vesisateet ja niiden mukanaan tuomat tulvat, hellettä, La Vuelta ja muutama
kilometri Espanjan maanteitä.
Koko päivä mukava ajoilma. Kärpäsiä pörräsi julmetun paljon meidän
ympärillä ja kävi ihan vaan mielessä, että pääsisipä saunaan! Vastatuuli
myöhemmin iltapäivällä karkotti kärpäset mutta hidasti etenemistä.
Tänäänkin ajettiin osa matkaa moottoritien sivussa kulkevaa
huoltotietä. Tulvat olivat hävinneet yhtä lukuun ottamatta, mutta siitä
päästiin ihan hyvin läpi. Paljon asutusta ei matkalle ollut, hedelmäviljelmiä
paljonkin ja tällä kertaa melonipeltoja.
Sattuipa matkalle kaksi
koirajengiäkin meidän kanssa samoille nurkille. Onneksi pysyivät meistä kaukana meistä ja me niistä, ja ihan suosiolla. Silti aina tuollaisen jengin
nähdessään vähän pelottaa, että ollaanko niiden reviirillä ja jos ollaan,
tulevatko päälle. Yleensä meidän kohtaamat koirat ovat kuitenkin enemmän peloissaan kuin
vihaisen oloisia ja väistävät ihmisiä. Viime kesänä saatiin pari hurttalaumaa raivoihinsa ja sen saattaa arvata, että vauhti fillareissa on huimaa siinä vaiheessa kun räksyttäjiä vilistää oikealla ja vasemmalla.
Täällä Lorcassa tapahtui vuonna 2011 kaksi maanjäristystä, jonka
voimakkuudeksi mitattiin 5,3 Richterin asteikolla ja 100 000
asukkaan kaupungissa menehtyi useampi ja kymmeniä loukkaantui.
Nyt ollaan melko hulppeassa Hotel Spa Jardines de Lorcassa. Missä
lienee sitten se spa-osasto, koska tuossa ulkona on vain pienehkö uima-allas,
mutta oikein kaunis ja vihreä ”pihapiiri”. Kohta lähdetään
kaupungille syömään ja katselemaan paikkoja.
Jari osti uuden isomman peilin fillariin. Nyt on mistä kytätä takana ajavia eli minua. Kytänneekö tuo sitten sitä, että olenko vielä mukana vai mitä. En tiedä enkä viitsi kysyä. Välillä kyllä huutelen, että et kyttää siitä peilistä! Silloin kun hän ajaa takana, kyttäys kohdistuu siihen, mikä ratas on käytössä eli kontrolli pelaa. Raivostuttavaa olla tarkkailun alaisena oletpa sitten ekana tai tokana eritoten kun sen vielä huomaa.
Aurinkoista, +28, olkapäitä polttelee
16. pvä / la 2.9. / Lorca - Totana - Alhama de Murcia / 35,5 km
Hienoja maisemia
Aamusta satoi vähän ja pideltiin sadetta puolisen tuntia urheiluhallin
katoksen alla. Muuten kaikki hyvin ja matka jatkui vastatuulessa kohti Alahama
de Murciaa. Paksu sumuverho varjosti ympäristön vuoria.
Tien reunoissa oli tosi paljon hedelmätarhoja, joissa kasvoi
appelsiineja, sitruunoita ja ehkä mandariineja. Oikein mukava taivaltaa
tällaisessa maisemassa. Kiva ajokeli ilman paahtavaa hellettä. Matkalla
pysähdyttiin Totanassa, jossa oli markkinapäivä. Kaikkea oli ja paljon hedelmistä ja kasviksista eläimiin. Meille riitti ihanan rasvaiset churrot.
Nähtiin paljon eläinten raatoja tiellä ja tien varressa koirista kaneihin. Eilen nähtiin myös jossakin kylässä kolmijalkainen aivan näännyksissä
oleva koira. Suretti ja mietin, että miksi ihmiset eivät ota tällaisia
ressukoita suojiinsa ja tarjoa niille hyvät oltavat niiden viimeisiksi
vuosiksi. Kuitenkin kaikki nämä kulkukoirat ja kissat ovat ihmisten
aikaansaannoksia, hylkäämiä ja kaltoin kohdeltuja syystä tai toisesta.
Täällä ihmisillä
on paljon lemmikkikoiria ja kissoja, ne ovat hyväkuntoisia ja koirat varsin hyvin
koulutettuja. Liikkuvat vapaana kaupungilla ja ovat ystävällisiä muita kulkijoita
kohtaan. Miten ihmeessä sitten on tällainen kulkukoirien/kissojen massa
olemassa, joista kukaan ei kanna huolta?
Iltapäivällä hyvissä ajoin oltiin hostellissa ja käytiin syömässä sen
ravintolassa valtavat salaattiannokset. Myöhemmin illalla lähdettiin
ihmettelemään kaupungin hulinaa, jota ei ollut. Missä kaikki ihmiset oikein
ovat? Talojen ikkunoiden edessä on aurinkosuojat eikä ketään näy missään.
Kaupat ovat kiinni ja suurin osa ravintoloistakin. Meidän hostellin ravintola
aukesi siestan jälkeen kello 21, joten silloin täällä kai heräillään elämään.
Illalla käytiin vielä ensin katsomassa hääseremoniaa ja sen jälkeen
vielä syömässä tosi hyvää paellaa hostellin ravintolassa. Rotta juoksenteli
ravintolarakennuksen katolla.
Pyörät saatiin tällä kertaa hostellin viereisen apartamentoksen
rappukäytävään ja siinä menikin sitten yöunet kun mietin, että pöllitäänkö
ne sieltä vai ei. Untakin jo näin, että ne oli rahdattu johonkin laivaan ja katselin sillalta, että siellä menee meidän pyörät.
Aurinkoista ja kuumaa, +22-30
17. pvä / su 3.9. / Alhama de Murcia - Murcia / 43,2 km
Sunnuntaiaamu sumussa
Pyörät tallessa, huh. Aamupala syötiin matkalla. Tosi sumuista ja kosteaa,
mutta ei onneksi satanut. Mukava tie ajella ja hyvä myötäinen tuuli. Valavasti hedelmätarhoja joka puolella.
Täällä on toden totta panostettu liikenneympyröihin. Niitä ei vain ole
paljon vaan ne ovat toinen toistaan hienompia olkoonpa kylän koko sitten mikä
hyvänsä. Tänäänkin Alhama de Murciasta lähtiessä oli hienoja ympyröitä ja sen
jälkeen komea palmujen ympäröimä ”valtatie”. Kulkijoita tosi vähän. No, olihan sunnuntaiaamu.
Matkalla nähtiin paljon pyöräilijöitä, kymmeniä ja kymmeniä sekä ryhmissä
että yksittäin. Olivat kiertämässä noin 70 kilometrin lenkkiä Alhama de Murcian
ja Murcian väillä. Naispyöräilijöitäkin - maastopyörällä - näkyi useampi.
Tänään kun tultiin tänne Murciaan, ensimmäisen kerran jouduttiin
maksamaan pyöristä ”säilytysmaksu”. Ne vietiin melko autioon talliin tuohon
lähelle ja hinnaksi määräytyi 3 euroa per pyörä. Ne olisivat hyvin mahtuneet
meidän huoneiston patiolle, mutta ei.
Suihkun jälkeen lähdettiin iltalenkille kaupungin keskustaan ja
saatiinkin kulumaan aikaa siellä useampi tunti. Todella iso, kaunis ja viihtyisä
kaupunki ja erityisen mieleenpainuvana jäi tajuntaan käynti valtaisassa katedraalissa. Keskustassa oli paljon muitakin upeita ja historiallisia
rakennuksia sulassa sovussa uudemman kanssa.
Harmi, ettei satuttu tänne ”torstai-markkinapäiväksi”, koska Murciassa
on jo vuosikymmenien ajan järjestetty markkinat joka torstai ympäri
vuoden. Markkinoilla myydään kaikkea hedelmistä liinavaatteisiin ja rääsyistä
muotivaatteisiin, sekä asusteisiin.
18. pvä / ma 4.9. / Murcia - Orihuela - Almoradi - Dolores - Elche (Elx) / 70 km
Aikamoinen urakka tänään
Kyllä oli tänään aika raskas päivä. Aurinko paahtoi ja mittari näytti
+36. Reitti oli tasainen, ei ylä- eikä alamäkiä ja myötätuultakin taisi olla
suurin osa matkaa.
Nyt ollaan siis Elchessä, katalaaniksi Elx. Täällä on tosi, tosi paljon
palmuja ja matkan varrella oli suuria plantaaseja, jossa viljellään mm.
granaattiomenoita. Hulppean näköisiä taloja korkeine rauta-aitoineen ja
valtavine puutarhoineen oli tien varrella useampi.
Täällä Elchessä on Unescon maailmanperintökohteeksi nimetty Euroopan suurin (Huerto del Cura, 13 000 m2)
palmupuisto, joka pitäisi käydä katsastamassa huomenna. Nyt vaan ajettiin siitä ohi.
Käytiin äsken tuolla kaupungin aukiolla syömässä tapaksia, koska
muutahan täällä ei saa tähän aikaan päivästä oli sitten nälissään tai ei.
Saatiin samalla keikalla kumottua päivittäinen viinisatsi, josta on tullut jo
enemmän tapa. Hyvä vai huono?
Kierreltiin myös nuo vähäiset nähtävyydet ja katedraalin kulmilla oli
neljät hautajaiset. Nyt ollaan nähty sekä häät että hautajaiset, suurta iloa ja
suurta surua ja kaikkea siltä väliltä.
Ja arvatkaapa mitä! Keskustasta löytyi asturialainen siideriravintola,
johon Jarin askel todennäköisesti suuntautuu kun tästä uudelleen liikenteeseen
lähdetään. (Illalla notkuttiin oven takana, mutta se oli maanantaisin suljettu,
surkeus.)
Matkalla tänne oli järkyttävän paljon liikenneympyröitä. Vaellettiin
Murcian läpi ympyrästä ympyrään aikamoisessa aamuruuhkassa kilometri- ja
tuntikaupalla. Minä kun en uskalla ympyröitä isommin kierrellä, kyttäilen
aikani ja etenen liittymän kerrallaan omaa tahtia.
Matkan varrella ajettiin pari kertaa hutiin, siitä tämä 70 kilometriä
tänään. Muuten olisi ollut noin kymmenen kilometriä lyhyempi. Sellainen
kohtakin oli, että huoltotie oli isomman tien varressa ja sitä kun aikamme ajettiin,
se loppui eikä aitojen eikä isomman tien ja huoltotien välissä kulkevan
kastelukanavan yli päässyt. Oli siis käännyttävä ympäri ja palattava takaisin
ja siirryttävä isomman tien käyttäjäksi. Tuollainen jos mikä syö ihmistä!
Viime yö meni ensin pohtiessa, että milloin on sopiva heti lähteä
puuttumaan ihmisen mätkimiseen ja kun siitä päästiin, loppu yön mietin sitä
helvetillistä mökötystä Alicanten lentoasemalla kun me sinne rojuinemme ja
pyörinemme perjantaiaamuna ampaisemme. Kokemusta näet on muutaman vuoden takaa.
Onko ihan pakko miettiä ja valvoa? Jari onneksi lohduttaa, että kyllä kaikki
hyvin menee.
Pyörät saatiin tällä kertaa hotellin kellarikerroksen homeelle
haisevaan ja pölyn peittämään varastoon ja sinne omat avaimet, että voidaan poistua kuvioista
koska meitä haluttaa. Hyvä niin.
|
Jarin silmäterä: ohjaamo |
Illalla käytiin vielä kaupungilla ruokailemassa. Vaikka onkin syöty melko
hyvin ja joka päivä lämmin ruoka tai ainakin salaatti, kulutettu on myös paljon
ja tuntuu, että jatkuvasti on enemmän tai vähemmän nälissään. Kun aamusta alkaa janoonsa litkiä kokista pullokaupalla, ruoka ei välttämättä maistukaan kun sitä viimein olisi tarjolla. Ja onhan tämä kuumuus yksi syy siihen, että ei nyt ihan viitsi kuumia keittoja syödä. Mieluummin sitten salaattia tai kalaa tai jotakin kevyempää.
Vuosi sitten temmellettiin gepsin kanssa. Kyllähän se yrittää meitä kierrätää edelleen sieltä ja täältä, oikoa pusikoiden läpi ja ajattaa hiekkateitä mutta mepä ei sitä uskota! Ja onhan tuo Jarikin ehkä oppinut käyttämään sitä paremmin ja tehokkaammin kuluneen vuoden aikana.
Meillä on hyvät ja tarkat paperikartat ja niistä saa suunnan, näkee maisematiet ja pikkukylät, joiden kautta ajella. Gps on osoittautunut oivaksi apuvälineeksi, kun etsitään vaikkapa reittiä hotelliin jostakin kylän tai kaupungin laitamilta tai ollaan muuten vain ulkona kartalta, joka on tuttuakin tutumpi tilanne meille.
Huomenna ajetaan Alicanteen ja ollaan siellä loppuloma ihan rauhassa.
Näinköhän!
Välitilinpäätös
Mitä tästä koetusta on sitten jäänyt tällä kertaa mieleen? No, ensimmäisenä
ainakin kaksi nousua Sierra Nevadalle. Rankkoja minulle, varsinkin se toinen,
jolloin ylitettiin vuoristo ja tuntui, että kavutaan vain sitä yhtä vuoren
reunaa ylös - ja voihan olla että kavuttiinkin. Tie ylöspäin näkyi koko ajan
aina vaan ylempänä ja ylempänä, masentava kokemus. Ja aurinko paahtoi!
Eikä se ensimmäinenkään nousu hiihtokeskukseen mikään helppo nakki
ollut: loppukilometrin yhtä tuskaa ja tuntua, että tämä ei lopu koskaan!
Yksi hienoimmista asioista on nähtyjen komeiden maisemien ja kerättyjen
kokemusten lisäksi kuitenkin se, että Jari kapusi pyörineen Pico de Veletalle,
vaikkakin ilman minua.
Olen tosi ylpeä itsestäni ja suorituksestani, että tällainen lähellä eläkeikää oleva maalaismummi kapusi melko vähäisellä alkuvuoden pyöräilyllä tuonne ylös ja vielä kaksi kertaa. Jarin jaksamisesta ei ollut epäilystäkään, sellainen kestävyys ja kunto kun on.
Meillä ei ole tapana pyrkiä nopeaan ja tehokkaaseen suoritukseen vaan edetään sen heikomman osapuolen (eli minun) tahtiin ilman sykemittaria tai aikatavoitteita, kunhan nyt saman päivän aikana kuitenkin. Pysähdytään silloin kun ei jaksa ja jatketaan sitten kun on siihen taas tauon jälkeen valmis. Mehän ollaan kuitenkin lomalla eikä keräämässä pisteitä laariin.
Tällä matkalla on ollut paljon isoja, jyrkkiä ja pitkiä nousuja mutta myös
vastapainoksi hienoja laskuja. Laskuista kokemuksena antoisin oli se ensimmäinen alas Sierra Nevadan
hiihtokeskuksesta. Upeat maisemat ja melko hyvä serpentiinitie.
Myös luola-asunnot Guadixissa oli ihan uusi ja jännittävä kokemus, kuin
smurffikylässä olisi ollut. Ei tästä reissusta muutenkaan pahaa makua jäänyt ja
miksi olisi, itsehän me ollaan suunta valittu.
Mitään ei ole kadonnut tai pöllitty matkalla. Pyörät ovat kestäneet hyvin
eikä mitään ole mennyt rikki. Yksi sisärengas on vaihdettu, koska venttiili hajosi. Ja minäkin olen viimein kaiketi oppinut oikeanlaisen jarrutustekniikan,
koska renkaat eivät paukkuneen ja kärynneet kuumentuessan kuten vuosi sitten alamäissä.
***
Ja vielä: PS:lle + vaimolle iloisia eläkepäiviä. Nauttikaa elämästä,
nähdään.
19. pvä / ti 5.9. / Elche -
Alicante / 31,5 km
Paluu rannikolle ja täältä kotiin
Terkkuja täältä Alicantesta. Majoituttiin pariksi yöksi melko
vaatimattomaan hostelliin, mutta ihan riittävä meille: on ilmastointi ja oma
kylppäri. Tämä on lähellä rantaa kävelykadun varrella ja saatiin fillarit
sisätiloihin. Mitä muuta sitä tarvitseekaan!
Oltiin kaupungilla iltapäivällä muutama tunti. Löydettiin ruokapaikka -
koska tämä on turistirysä, täältä löytyy myös siestan aikana lounaspaikkoja. Ja koska ollaan turistirysässä, hintakin on sitten huomattavasti
korkeampi kuin tuolla maalaismaisemissa. Ja turisteja on järkyttävä määrä.
Suomalaisia ei vielä nähty, mutta on vain ajankysymys, milloin se tapahtuu.
Elchessä uni maistui: nukuttiin kymmenen tuntia putkeen! Kun lähdettiin
sieltä, liikenne oli ruuhkainen mutta tiet onneksi leveitä ja hyviä polkea.
Kiertelin taas liikenneympyrät omaan tahtiini ja Jari odotteli jossakin ympyrän
jälkeen tien reunassa. Kun saavuttiin tänne rannikolle, Jari pulahti rohkeana
heppuna Välimereen uimaan. Nauratti, kun sellainen valkoinen valas näkyi ruskettuneiden ihmisten joukossa.
En muista, olenko maininnut katujen laatoituksista ja erityisesti
rakennusten lattialaatoituksista, mutta nyt sitten mainitsen. Täällä käytetään paljon
sisätiloissa tosi liukasta kiveä lattioissa ja erityisesti kylppäreissä ne ovat
petollisia. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun jalka on lipsahtanut. Ulkona taas kävely/pyörätiet on päällystetty laatoilla, jotka märkänä ovat aikamoinen
uhka kaatumiselle. Silloin kun satoi, fillarin kanssa olikin melko haastavaa
edetä ja erityistä varovaisuutta piti noudattaa, ettei olisi vetänyt lippoja.
Kilometrejä on tullut noin 850, Jarilla 40 kilsaa enemmän Veletan
keikasta.
Eli kaikki hyvin täällä, aurinkoista, aamulla +22, illalla +32,
hiostavaa
20.-22. pvä / ke 6.9.-pe 8.9. / Alicante – Kerava / 56,6 km
Loman loppu
Milloin sitä oppii vai ei milloinkaan! Majoittuminen kävelykadun varteen oli taas yksi niitä hölmöläisen tekosia, joita tuli kaduttua jo heti ensimmäisenä iltana. Meidän ikkunan alapuolella oli baareja jonossa koko kävelykadun mitalta ja meteli sen mukaista. Eli ei paljon tullut nukuttua vasta kun aamuyön tunteina
kun paikat suljettiin. Vaikka ikkunat olivat kiinni, äänet kantautuivat selkeästi huoneeseen.
Viimeinen yö oltiin Alicanten lentoaseman lähellä eikä paljon nukuttu sielläkään. Minua jännitti ja
valvotutti mietteet, että miten saadaan pyörät Suomeen. Herätys oli klo 4,
polkaisu seitsemän kilometrin päähän lentokentälle pimeässä. Onneksi oli vähän
liikennettä ja pienet valot edessä.
Vikan yön majoitus oli ihan ok ilman mitään ylimääräisiä herkkuja. Oli pienen pieni kylpyhuone ja sängyt erikseen, välissä jopa "näkösuoja" kasvojen kohdalla. Siisti paikka. Syödäksemmekin saatiin kun fillaroitiin muutaman kilometrin päähän.
Ja ihan niin kuin arveltiinkin, sitä ei vaan lähdetä kotia kohti
Espanjasta pyörien kanssa vaan muodollisuuksiin hurahti sen verran aikaa, että
ehdittiin nippa nappa ryystää aamukahvit kaiken juoksemisen jälkeen.
Ensinnäkin Jari oli vuorannut pyörät makuualustasysteemillän ja
asemalla jatkettiin renkaiden tyhjennyksellä ja muilla tarvittavilla jutuilla.
Vaan eipä riittänyt. Meidän piti koko komeus vielä ahtaa lentoyhtiön antamiin
pariin muovisäkkiin ja tämän muovihässäkän kanssa sitten suunnata kohti
läpivalaisua tullin puolelle, koska eivät mahtuneet mitenkään päin läpi
laitteesta normaalilla puolella.
Onneksi pyörät ovat sen verran kevyitä, että niitä
jaksoi kanniskella sinne ja tänne.
Mutta kaikki meni pussituksesta ja laukkaamisesta huolimatta ihan
jouhevasti ja hääräämiseen nähden sujuvasti ja nopeastikin. Kukaan ei mulkannut
vihaisesti ja lentoyhtiön virkailija oli tosi ystävällinen, kun kiikutti meitä
ympäri terminaalia. Vähän jopa hävetti, että yhden virkailijan työaikaa meni
meidän asioiden hoitamisessa ehkä jopa toista tunti.
Passit ja lentoliput olivat hetken kateissa tuon tullihärdellin
jälkeen, mutta onneksi löytyivät kuitenkin sitten tiskiltä. Jari on ilmeisesti
niitä ennakkoon profiloituja oudosti käyttäytyviä matkustajia, koska hänestä silpaistiin huumetesti.
Ei ollut ensimmäinen kerta. Minulla unohtui fleece turvatarkastuksen kaukaloon,
joten piti palata takaisin ja käydä hakemassa se. Ehdittiin vielä ostetaa ne vähän tuliaiset, mitä tuotiin ja sitten päästiin rauhassa odottelemaan koneeseen nousua.
Meillä oli pieni reppu ja etulaukku koneeseen noustessa eikä niille
tahtonut löytyä tilaa. Ihmiset tuovat uskomattoman määrän kamaa koneeseen,
joista osa siirrettiin lentoyhtiön toimesta ruumaan jo heti portilla.
Kotimatka Helsinki-Vantaalta sujui syksyisessä ilmassa. Varpaita,
sormia ja korvia paleli shortseissa ja sandaaleissa, mutta onneksi ei kuitenkaan satanut.
Alicantessa +25, Keravalla pilvistä ja +12